Tapasin noin vuosi sitten yrittäjäpariskunnan, jolla on pitkälti yli toistakymmentä huoneistoa lyhytaikaisessa vuokrauksessa ja yritys kasvuvaiheessa. Ideoimme yhdessä liiketoimintaan, markkinointiin, asiakashallintaan ja työkaluihin liittyviä asioita, sekä pohdiskelimme, että miten Tuparent voisi heitä tässä auttaa.
Hyvin tehdyt alustavat suunnitelmat menivät sittemmin hetkeksi jäihin pandemian aiheuttaman pysähdyksen vuoksi. Erityisesti lyhytaikaisvuokrauksessa matkustamisen väheneminen johti melkoiseen pysähdykseen. Pandemian kanssa on sittemmin opittu elämään ja kun tilanne taas parani, käynnistimme yhteistyötä uudestaan aiempien suunnitelmien pohjalta. Yritys operoi lyhytaikaisessa vuokraustoiminnassa ja on käyttänyt aiemmin yksinomaan Booking.com:ia ja suoria yhteyksiä varausten hankkimiseen. Vuosien kokemus toiminnasta on luonnollisesti tuonut myös jonkin verran vakiintunutta asiakaskuntaa, joka majoittuu mielellään tutussa kohteessa ja tutun majoittajan luona. Se mikä oli itselleni ehkä hieman yllättävää, että tutut kilpailijat tekevät myös jonkin verran yhteistyötä silloin kun asiakkaalle ei ole tarjolla juuri sillä hetkellä sopivaa kohdetta ja ohjaavat tämän kollegan pakeille. Loistavaa! Muiden myyntikanavien hyödyntämistä ei heillä käytetty pientä kokeilua lukuunottamatta seuraavista syistä
Asiakkaiden kanssa kommunikointi oli tällä kohdemäärällä on jo varsin vaativaa ja aikaa vievää sekä sitovaa, vaikkakin Bookingin malliviestejä oli hyödynnetty. Pohditaan vaikka viikonloppua, jossa suurin osa kohteista tyhjenee lauantaina ja uusia asiakkaita tulee jo seuraavaksi yöksi. Huoneistojen siivous/huolinta, asiakasviestintä, parkkipaikkojen hallinta ja muut asiakkaiden kyselyt näiden lisäksi. Koekäyttö Tein ehdotuksen, että otamme Smoobun koekäyttöön (2 viikkoa maksuton), lisäämme muutamia kohteita myös Airbnb:hen, synkronoimme Booking.com ja Airbnb hinnat ja otamme automaattiviestit sekä varausrajoitukset Smoobussa käyttöön. Jos kokeilu tuottaa heille riittävästi lisäarvoa, lisätään muutkin kohteet Airbnb:hen, kehitetään viestintää ja hankitaan Smoobulta maksullinen lisenssi. Tuumasta toimeen Samala kun kiireinen yrittäjä-asiakkaani keskittyi omaan bisnekseensä, perustin heille Smoobuun tilin, linkitin kohteet, loin automaattivastaukset sekä syötin uudet kohteet Airbnb:hen. Olisin myös tässä vaiheessa ollut halukas ottamaan laadukkaammat valokuvat kohteista, mutta ajan säästämiseksi menimme tässä vaiheessa vanhoilla kuvilla. Tein ensimmäiset malliviestit Suomeksi varausvahvistuksiin, saapumisohjeisiin sekä parkkipaikkaan liittyviin lisäohjeisiin. Seuraavaksi he latasivat Smoobun mobiilisovelluksen, johon pidin käyttökoulutuksen samalla kun kävimme selainversiosta perustoiminnot (esimerkiksi hintojen ja varaustietojen muokkaus). Pienten alkuhapuilujen jälkeen homma alkoi pyörimään ja päivittäisen käytön kautta tuntuma (heillä) parani. Hieman päänvaivaa (itselleni) aiheutti Bookingissa ryhmitellyt kohteet, joiden logiikka kyllä avautui pienen selvittelyn jälkeen. Koeajan käyttö Koeajan aikana testasimme integraatioiden toimivuutta, viestittelyä, käytettävyyttä, luotettavuutta sekä säädimme hinnoittelua Airbnbn osalta. Koska Bookingin ja Airbnb hinnoittelutavat poikkeavat toisistaan, oli näiden optimoimisessa opeteltavaa, jotta kohteiden hinnoittelu asettuu kohdilleen oli majoittujia sitten 2 tai 6. Soitin Airbnb:lle selvittääkseeni Service Feen hinnoittelun perusteita, joiden logiikka on..mielenkiintoinen. Kokeilimme myös Smoobun varausportaalin mahdollisuuksia lisäpalveluiden tarjoamiseksi, mutta tämä optio jäi vielä muhimaan myöhempää käyttöä varten. Päätös Koeajan loppupuolella oli aika tehdä päätös, että puretaanko luotu integraatio ja palataan vanhaan vai hankitaanko Smoobu ja laajennetaan käyttöä. Päätös oli loppujen lopuksi aika helppo mm. seuraavien syiden vuoksi:
Vaihe kaksi Lisäsin loput kohteet myös Airbnb:hen, lisäsin vastausviesteihin myös englanninkieliset versiot (sujuvasti näyttää kielen automaattinen valinta toimivan) ja hienosäädin muutamia viestipohjia entistä paremmiksi kuvien kera. Lopuksi Asiakas on tyytyväinen Smoobun käyttäjä ja on saavuttanut lisämyynnin, ajansäästön ja helppouden kautta hankkeelle asetetut tavoitteet. Smoobun tarjoamia lisäintegraatiot kolmansiin osapuoliin tuovat uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaa entisestään ja nostaa automaatiota sitä mukaa kun niitä otetaan käyttöön. Vaiheeseen kolme on suunniteltu myös näitä täydentävää ja kilpailijoista poikkeavaa mielenkiintoista konseptia, mutta siitä ehkä sitten joskus myöhemmin. Haluaisitko sinä parantaa myyntiäsi tai helpottaa vuokraustoiminnan rutiineja? Ota rohkeasti yhteyttä: [email protected] Päivitys 7.1.2022: Asiakas on saavuttanut vuoden 2021 aikana viisinumeroisen myyntimäärän Airbnb:stä, joten Smoobun linkkaus ja Airbnbn lisäys on maksanut jo työn ja lisenssit moninkertaisesti takaisin. Lisäksi hän pitää Smoobun statistiikkanäkymästä, joka näyttää kokonaisuutena paitsi Booking ja Airbnb -myynnit, myös itse tehdyt varaukset kaikki tai kohteet eriteltynä, jaksoittain sekä käyttöasteen. Tein heille myös omat kotisivut, jonka kautta olemme pystyneet saamaan lisämyyntiä suoramyynnin kautta.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
@IPPETIUS@tuparent |